lauantai 14. marraskuuta 2015

Böö

Hui kamala, mitä maailmalla tapahtuu! Onneksi meillä ei ole muuta pelottavaa,
kun lasten kanssa tehdyt uudet pehmokaverit. Eräänä sairaspäivänä vanhin lapsista kysyi,
saisiko ommella. No toki, jos poika haluaa ommella niin kone on kaivettava esiin!
Kaikki innostuivat ja ideat alkoivat lentelemään uusista pehmoleluista.
Pitkälle paperille piirrettiin malleja ja minä etsin kankaan jämiä.
Tällaisia niistä sitten syntyi:
 
 
Inspiraationa oli koulussa tehty pehmo.
 
 
 

 
 
 
 
Meillä OLI talvi! Mihin se katosi??
Kaikilla oli niin kivaa, kun oli lunta. Kuten kuvasta voitte päätellä..
 
 
-Inka
 
 

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Uusi peitto

Joskus se inspiraatio iskee niin, ettei siihen auta muu kuin kaivella ompelukone esiin ja alkaa hommiin. Nuorimmainen sai siis uuden sängyn, Ikean uuden Minnen -sängyn. Yritin etsiä vanhaa rautasänkyä, mutta kun ei löytynyt heti, niin ostin tämän. Tykkään kyllä tuosta sänkymallista, vaikka ei vanha olekaan. Sänky on täydessä mitassaan, joten se kaipasi uuden päiväpeiton. Yhtenä yönä (!) kaivelin kankaitani ja jemmoista löytyi kaikki materiaalit. Joukossa on myös vanhan kodin verhoa ja palasiksi laitettu
H&M -tyynynpäällinen. Väreinä valkoinen, harmaa ja ripaus vaaleansinistä. Harvoin tulee enää ehdittyä kunnolla ompelemaan, mutta viime viikon
sairastuvasta oli jotakin hyötyä :)






Varastosta kaivoin kestosuosikkini, tuon Ferm Livingin autotyynyn.
Sopii peittoon täydellisesti!



Tämä järjestys saattaa nyt säilyä huoneessa pitemmän aikaa...saas nähdä.
Seuraavassa postauksessa on luvassa ompeluksia, mitä teimme lasten kanssa
yhtenä sairaspäivänä!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Synttäriiii!

Illankuhjakkeessa synttärivalmisteluita huomiselle - tulevaa 4 -vuotiasta jännittää jo!
Aamulla pitäisi taikoa Star Wars -koristelut kakkuun...





Pahvimukit löytyivät Ikean reissulta ja nuo kirjainleimasimet ovat olleet kovassa käytössä
moneen kivaan juttuun. Valosarjaan näpertelin vihreät, pienet kakkupaperit, ihana valosarja kakkupöytään!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Lintuja, lintuja

Muutimme kesällä 2014 tähän taloon ja olohuone on mielestäni ollut vaikein sisustaa.
Alusta asti olin aivan hukassa olohuoneen kanssa. Vuoden aikana muutoksia onkin tapahtunut tasaiseen tahtiin, mutta lopullisen sysäyksen antoi vanha puusohva, jonka ostin hetken mielijohteesta. Olohuoneen seinät on kaikki vain maalattu valkoisella, joten jokin tunnelma puuttui. Halusin tapetin. Koko viime talven ja kevään etsin. En löytänyt mieleistä. Kunnes...kohtasin Borås:in Birds -tapetin 
ja se oli kerrasta siinä.
Tapetin pohja on valkoinen, joten se on raikas, eikä tummenna tilaa. Kuviohan on aika hallitseva, mutta värit ovat sopivat harmaan, valkoisen, mustan ja vaaleanpunaisen kanssa.
Rakastuin tähän täysin!

Kolkko, ehjä seinä odottelee tapettiaan.

Lopputulos - IHANA!

Viirinauhan ompelin kaapeista löytyneistä kankaista.

Jalkalamppu on vanha ja kolhiintunut, mutta en ole vielä löytänyt uutta sopivaa.
Haluaisin lampun mielellään seinälle niin lattia jäisi vapaaksi. On hankalaa löytää kaunista
valaisinta, jossa riittäisi valo lukemiseen ja käsitöiden tekoon.









Huomenna on odotettu päivä - Kuopio ja Ikea - ja Ikean joulu...voi olla, että lapasesta lähtee...iik!

maanantai 5. lokakuuta 2015

Kylmää

Hrrr...nyt alkaa mieleen hiipua jo leivinuunin lämmitys. Aamulla on kalseaa, enkä millään tahtoisi luopua untuvapeitostani. Onneksi on villasukat. Ja onneksi on äiti, joka niitä minulle
taidokkaasti neuloo.

Tässä tämän syksyn suosikkini - harmaana tietysti.
 
Nimipäiväpaketistani löytyi tällaiset kauniit Marimekon villasukat.


Viikonloppuna oli pakko hilpasta metsään hakemaan sammalta, jäkälää, kuusen- sekä katajanoksia
ja riidenliekoa. Kransseja olisi ihanaa alkaa väkertelemään. Heti, kun sää kylmeni, alkoi tulla joulufiilis. Onhan tuohon vielä aikaa, mutta tämä odottelu ja tunnelmointi on juuri parasta!

Lankaköynnöksen toin sisälle vanhan vaa'an päälle ja
laitoin siihen kauniit, hengettömät valot. Vielä kun saisi kaikkiin
kehyksiin kuvat aikaiseksi...
 
 
 
Viikonloppukimppukin löytyi metsästä.
Ennen kranssien tekoa, on otettava haltuun toppavaatevarasto ja sovitella ne läpi lasten kanssa.
Yöksi on luvattu jo pakkasiakin...hrr.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Aion tänään herkutella

Puolukka on ollut ehdottomasti tämän viikon marja.
 



Makoisaa viikonloppua syystuulien siivittämänä!
 
 

lauantai 26. syyskuuta 2015

Syysilta

Vielä täällä hengissä ollaan - ensimmäinen vapaa lauantai-ilta neljän viikon POMPdeLUX - kotikutsuputken jälkeen. Tuntuu oudolta, mutta ihanaltakin. On aikaa jollekin muulle. Kuten sisustamiselle - mitäpä sitä muutakaan. Päivällä kävin nopeaan paikallisessa sisustusliikkeessämme, H&B Homessa, ja ihastuin kertalaakista Greengaten mattoon. Ja pari lattemukiakin kotiutui meille.

 
 
 
 
 
 
Yllätyin myös, sillä olen raahannut näitä Lakrids -lakritseja Kööpenhaminasta itselle ja tuliaisiksi ja nyt niitä saakin täältä kotikulmilta H&B Homesta. Nämä ovat niin ihania. Itse nautin yhden kerrallaan ja purkki kestää pitkään - toiset syövät kaikki kerralla. Toimivat hyvin suklaan tilalla espresson kanssa. Oletko jo maistanut? Joulumaku pitäisi tulla kuulemma pian kaupalle. Slurps!

torstai 30. heinäkuuta 2015

Mistä on pienten poikien huone tehty?

Tähdistä.
 
 
Vierekkäisistä sängyistä.
 
 
Äitini virkkaamasta tyynystä.
 
 
Leluista.
 
 
Vuosi sitten muutettuamme huone oli aivan erilainen kuin nyt. Huone on haasteellinen sisustaa, sillä se on suurin huoneemme. Poikien huoneeksi se valikoitui siksi, että tilaa leikeille on ruhtinaallisesti ja lelut ovat piilossa "vaatehuoneessa".
 
Tekstiilit olivat ensin tummempia ja huonekalut hakivat paikkaansa moneen kertaan. Nyt olen vaihtanut vaaleampiin, hempeämpiin sävyihin ja olen tyytyväinen. Etenkin tuohon sänkynurkkaukseen. Isolla seinällä on Sandbergin Talot -tapetti harmaalla pohjalla. Rakastan tuota tapettia! Tapetti tulee ihanasti esiin ruskeaa sänkyä vasten.
 
Pojilla oli aiemmin kerrossänkynä kuvissakin näkyvä vanha Niemen tehtaitten nuorisosänky, mutta toinen sänky hajosi. Ihan vahingossa siirrettiin kerran kaksi sänkyä vierekkäin ja todettiin, että pojat ovat onnellisia nukkuessaan vierekkäin. 3 -vuotiaan yöjuoksut loppuivat siihen!
 
Nuo tähdet ovat muuten kumma juttu, niitä vain soluttautuu joka huoneeseen jossakin muodossa, vaikka tarkoitukseni ei ole varsinaisesti sisustaa tähtiteemalla. Tämä huone elää varmasti jatkossakin - aina tarpeen mukaan muuttuen.
 
 
 
 


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Taloja ja Legoland

 
Oih ja voih. En koskaan saa kyllikseni tanskalaisista taloista. Ne vain ovat kertakaikkisen sympaattisia. Kunpa voisin siirtää mieleiseni talon tänne Suomeen... Ne ikkunat ja katot - tiedättehän?





Olen käynyt jo ties montako kertaa Kööpenhaminassa erinäisten töiden tiimoilta ja joka kerta sinne mennessäni on kuin tulisin kotiin. Tunnelma on ihana ja maisemat. Ja tuntemani tanskalaiset myös.
Niinpä perheemme kesälomareissukin kohdistui Kööpenhaminaan ja siitä käsin vuokra-autolla Legolandiin. Lasten ollessa nyt 9, 5 ja 3 -vuotiaita voisin väittää, että oli paras hetki käydä Legolandissa. Kaikkia kiinnosti ja kaikilla oli kivaa. Myönnettäköön, että saatan itsekin rakennella Legoilla monta tuntia putkeen...joten erityisesti Minilandia oli huikea puutarhoineen kaikkineen.
Viehättävimpiä minusta olivat tietenkin ne legotalot (ja lyhtypylväät!), lasten mielestä liikkuvat
autot ja laivat.

 
 
 
 
 
 

Olisin kaivannut lisää pieni ikkunaruutuja kokoelmiimme, mutta pettymys oli suuri, kun niitä ei
 ollut irtomyynnissä. Saisi tehtyä tuollaisia ihania taloja kunnolla. Päivä oli huikea ja ajomatkalla
 ihastelin vielä taloja, joita ei ole Kööpenhaminan keskustassa.


Vauhdissa otettu kuva, kaupunki tai kylä Vejle.
Kööpenhamina oli tällä kertaa remontin valtaama monesta kohtaa, mutta ruusut kukkivat tuttuun tapaan. Jotta ei tämäkään postaus ilman kukkia jää...Hyvää heinäkuun loppua!





 

Suurimmat koskaan näkemäni ruusut Tivolissa.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kukkia..ja vielä vähän kukkia

Niin. Aina se lähtee lapasesta. Ei niitä nyt liikaa ole, mutta enemmän kuin keväällä suunnittelin.
Olen aina ollut vaaleanpunaisten kukkien fani, mutta tänä vuonna kukat ovat pääosin valkoisia
ja sinisiä. Sinisen sävyt sopivat hyvin keltaista taloa vasten.
Poikkeuksen tekevät vain oranssit krassit ja mustasilmäsusanna amppelissa.

Tämä on uusi tuttavuus, nimeä en harmikseni tarkkaan katsonut.
Amppelissa ihana, valkoinen pilvi!
Kesäleimu amppelissa, kestosuosikkini.
Kesäkukka-alessa vähän lipsahti...Dahlia, härmesalvia ja intianminttu.
Surfinian kaverina salvia.
Miljoonakello ja ylhäällä hyvin viihtyvä maahumala ja orvokit.
Orvokit ovat myös kestosuosikkejani vuodesta toiseen - edullisen hintansa
ja kestävyytensä ansiosta. Takana kiipeilee köynnöshumala.
Puutarhahortensiat ovat myös jokakesäisiä kukkiani - isoja ja näyttäviä.
Viehättävä hortensia vaihtaa kesän kuluessa väriä useaankin otteeseen.

Pyrin valitsemaan mahdollisimman helppohoitoisia kesäkukkia. Vaikka pidänkin puutarhahommista, en silti nauti vanhojen kukkien nyppimisestä niin paljon, että hankkisin sellaisia kukkia pihoille
ja terasseille. On myös kiva, jos kukat säilyvät syyskesällä pitkään.
 
Kukkaloistoa on ihanaa tuoda myös sisälle. Tässä tämän päivän kimppu: kesäharsoa kasvatuslaatikosta ja luonnonkukkia pihan pientareelta.


Viimeinen lomaviikko itsellä alkamassa, joten sen myötä:
Hyvää alkavaa heinäkuun viikkoa - säästä huolimatta!