tiistai 28. heinäkuuta 2015

Taloja ja Legoland

 
Oih ja voih. En koskaan saa kyllikseni tanskalaisista taloista. Ne vain ovat kertakaikkisen sympaattisia. Kunpa voisin siirtää mieleiseni talon tänne Suomeen... Ne ikkunat ja katot - tiedättehän?





Olen käynyt jo ties montako kertaa Kööpenhaminassa erinäisten töiden tiimoilta ja joka kerta sinne mennessäni on kuin tulisin kotiin. Tunnelma on ihana ja maisemat. Ja tuntemani tanskalaiset myös.
Niinpä perheemme kesälomareissukin kohdistui Kööpenhaminaan ja siitä käsin vuokra-autolla Legolandiin. Lasten ollessa nyt 9, 5 ja 3 -vuotiaita voisin väittää, että oli paras hetki käydä Legolandissa. Kaikkia kiinnosti ja kaikilla oli kivaa. Myönnettäköön, että saatan itsekin rakennella Legoilla monta tuntia putkeen...joten erityisesti Minilandia oli huikea puutarhoineen kaikkineen.
Viehättävimpiä minusta olivat tietenkin ne legotalot (ja lyhtypylväät!), lasten mielestä liikkuvat
autot ja laivat.

 
 
 
 
 
 

Olisin kaivannut lisää pieni ikkunaruutuja kokoelmiimme, mutta pettymys oli suuri, kun niitä ei
 ollut irtomyynnissä. Saisi tehtyä tuollaisia ihania taloja kunnolla. Päivä oli huikea ja ajomatkalla
 ihastelin vielä taloja, joita ei ole Kööpenhaminan keskustassa.


Vauhdissa otettu kuva, kaupunki tai kylä Vejle.
Kööpenhamina oli tällä kertaa remontin valtaama monesta kohtaa, mutta ruusut kukkivat tuttuun tapaan. Jotta ei tämäkään postaus ilman kukkia jää...Hyvää heinäkuun loppua!





 

Suurimmat koskaan näkemäni ruusut Tivolissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti