torstai 9. heinäkuuta 2015

Puutarhaunelmia

Herätelläänpäs tämäkin nyt henkiin. Aina on mielessä, että pitäisi, mutta sitten kuitenkin "to do" -listalla viimeisenä ja tiedättehän kuinka niitten asioitten käy. Kevät ja kesä ovat kyllä sellaista aikaa, että olen sisällä mahdollisimman vähän. Puutarha ja unelma. Unelman toteuttamiseen on matkaa vielä pitkästi, mutta jostain on aloitettava.
 
Meidän piha on edellisten asukkaitten jäljiltä aika tyhjä: kolme marjapensasta, pari pihjalaa
ja koristepuu. Jo viime keväänä istutin kirsikka- ja luumupuun sekä sireenejä.
 
Haluaisin sellaisen ihanan puutarhan omenapuineen, perennoineen ja köynnöksineen, mutta lapset käyttävät pihaa vielä paljon. En halua, että leikkiessä tai pelatessa täytyy varoa äidin kasveja,
joten suuremmat suunnitelmat saavat odottaa.
 
Tänä keväänä päätin kuitenkin, että rakennetaan kaksi kasvatuslaatikkoa syötäville herkuille ja istutin Rautatieomenapuun. Laatikot sijoitettiin pihan laidalle niin, että ne eivät juurikaan rajoita
jalkapallon pelaamista.

Ensimmäinen laatikko paikoillaan ja esikasvatetut krassit istutettu.
 
Laatikot sudittiin uudella Osmo Color Ecogarden -öljyllä, sävynä Hiili.
 
Kesäkuussa salaatit ja kukat alkoivat kasvaa mukavaa vauhtia harson alla.
Keskellä kesäharsoa ja laidoilla lehti- ja keräsalaatteja.
 
Pupuja varten oli laitettava aita salaattilaatikon ympärille - ei niin kaunis,
mutta tarpeellinen. Kesäharso kukkii jo hieman.
 
Salaatti on kasvanut huimasti ja teinkin klassikkovirheen - liian tiheään istutin siemenet,
pitäisi vaan uskoa mitä siinä siemenpussissa sanotaan. Mutta kyllä on hyvää ja luomua!
 
Kukas se siellä? Toiseen laatikkoon istutin kesäkurpitsaa, retiisejä
sekä mummilta saadun ruohosipulin.
 
Kaikki ovat kasvaneet hyvin, vaikka kesä on ollut kehno. Positiivistahan on se, että kasveja ei ole tarvinnut juuri kastella. Harsoja pidin Juhannukseen asti, kun on ollut niin kylmä.
Kuulumme kasvuvyöhykkeelle IV-V.
 
Muutama moka kävi - esikasvatetuista kesäkurpitsoista paleltui yli puolet, ostin sitten uudet torilta. Esikasvatetut tuoksuherneet olivat aivan liian pitkään sisällä ja ne eivät lähteneet juurikaan kasvamaan. Kokeilun kautta voittoon! Laatikoihin olen erittäin tyytyväinen, sillä ei tarvitse kitkeä rikkaruohoja. Rakennamme näitä varmasti ensi kesäksi lisää.
 
Nauttikaamme sadosta!
-Inka-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti